KonMari ja 5 elämänmullistavaa ajatusta

3/09/2016

KonMari on yksi tämän hetken kuumimmista kotoilu-trendeistä. Kyseessä on Marie Kondon lanseeraama siivousideologia, johon voi tutustua parhaiten KonMari -nimisen kirjan avulla. Itse luin Kondon kirjan reilu kuukausi sitten ja, kuten monet muutkin, innostuin sanoinkuvaamattoman paljon.


KonMarin ideologia on lyhyesti se, että tehdään kerralla kunnollinen siivous, jonka jälkeen kodin siistinä pitäminen on vaivatonta. Kaikki nojaa pitkälti siihen, että omistamme liian paljon tavaroita. KonMari neuvoo luopumaan kaikesta, joka ei tuota iloa. Kun omaisuuden karsinta tehdään kriittisesti ja kunnolla, on koti siivous- ja järjestelyoperaation jälkeen hyvää mieltä tuovien esineiden ja asioiden paikka. On samalla huojentavaa ja pelottavaa tajuta, miten paljon tarpeettomat ja tunteita herättämättömät asiat syövät kodistamme energiaa.

KonMari kuulostaa yksinkertaiselta, ja sitä se toisaalta onkin. Mutta "Does it spark joy?" -ideologian takana on paljon isompia tekijöitä, jotka ainakin itselleni olivat se syy, miksi olen suorastaan suu vaahdoten kertonut tästä tuttaville. Vaatimattomasti sanottuna, KonMari mullisti ajatusmaailmaani monella tasolla. Omaisuudesta luopuminen oli se, mihin olin erittäin motivoitunut jo ennen kirjan lukemistakin, mutta moni asia aukeni kunnolla vasta lukiessa, ja sen jälkeen. Kirja on antanut paljon ajatuksia kodin siisteyteen liittyen, mutta myös yllättävän paljon erityisesti henkiseen puoleen. Todettakoon, että TV-shop -henkiseksi kirjaksi, KonMari sai minut suorittamaan yllättävän paljon itsetutkiskelua ajatustasolla.



Siivouksen elämänmullistava taika, kuten KonMarin suomenkielisessä kannessa komeilee, on todellakin ollut siis elämänmullistava. Listasinkin teille nyt tämän kunniaksi viisi oman elämäni mullistanutta ajatusta, jotka itselläni heräsivät nimenomaan kirjan lukemisen myötä.

1. Järjestely
Olen aina pitänyt itseäni todella järjestelmällisenä ihmisenä. KonMarin myötä tajusin, että siivoamiseni ja järjestelyinnostukseni oli jatkuvaa tavaroiden ja huonekalujen siirtämistä paikasta toiseen (parin viikon välein). Loputonta optimointia, aina toivoen, että löytyisi säilytysratkaisu, joka toimisi täydellisesti. Sellaista ratkaisua ei vielä tähän ikään mennessä ole löytynyt. Kun mieli kaipaa avaraa ja helposti siistinä pysyvää tilaa, ei siihen muuta oikeaa ratkaisua löydy kuin tavaramäärän reipas karsiminen. Nyt kun olemme jo saaneet huomattavan määrän tavaraa pois kotoa, on koti paljon helpompi pitää yleissiistinä. Vielä on tosin matkaa siihen optimaaliseen tavaramäärään.

2. Keräily
Jos olen järjestelmällinen, niin vähintään yhtä paljon olen keräilijäluonne. KonMarittaessa elokuviani ja kirjojani ymmärsin, ettei ole järkeä säilyttää asioita vain keräämisen (ja säilömisen) ilosta. Suosikkielokuvaohjaajilta voi jättää omaan hyllyyn vain ne omat suosikit, eikä kaikkia tarvitse itse omistaa. Ihan noin yleisesti ottaen "kerää koko sarja" -tyylinen elämä on nyt jäänyt unohdettujen listalle. Jatkossa haluan keskittyä siihen, että tunnistan paremmin omat mieltymykseni.

3. Hetkessä eläminen
Monestiko olet haaveillut hetkessä elämisestä? Monestiko olet toteuttanut sitä ajatusmallia? Niinpä. Konmarissa on kyse nimenomaan siitä. Ei kannata säästää tavaroita, jotka olivat joskus tarpeellisia, tai niitä, joita saattaisi tarvita jonain päivänä. Elämä on tässä ja nyt, omaisuutemme pitäisi heijastaa siis tämänhetkistä elämäämme.

4. Menneisyydestä irtipäästäminen
Henkisesti raskainta on ollut ymmärtää, miten paljon on vielä ollut kiinni omassa menneisyydessään, ihan huomaamatta. Monet asiat ovat jääneet kaappiin säilöön vain siksi, että ne muistuttavat jostakin asiasta. Muistot ovat tietenkin tärkeitä, eikä niitä sovi vähätellä, mutta jos keräisimme muistoja kaikesta mahdollisesta, asuisimme henkilökohtaisessa museossa. Olen monesti pitänyt itseäni ihmisenä, joka osaa päästää irti menneisyydestään, mutta huomaan, että olenkin säästänyt yhtä sun toista ilman selkeää syytä. Konmarin myötä on aika heittää hyvästit niille muistoille, jotka ovat sen jo ansainneet. Ne erityisen hyvät saavat tietenkin säilyä edelleenkin mukanani. ...sitä paitsi, muistot ovat ennemminkin mielessämme kuin siinä, mitä omistamme.

5. Selkeä suunta elämälle
Tämä on vielä työn alla itselläni, mutta konmaritusprojektin avulla voi todella löytää sen suunnan omalle elämälle. Se saattaa kuulostaa täysin epätodelliselta, mutta tosiasiassahan tämä perustuu vain siihen, että käydessä läpi omaisuuttaan, ajatuksella pidänkö vai laitanko pois, opettelee tekemään päätöksiä. (Moni tuntuu kokevan päätöksenteon hankalaksi, ja siksi tämä ideologia onkin aivan nerokas erityisesti heille!) Konmarituksen lopuksi on tehnyt älyttömän määrän valintoja, joiden toisto tarttuu ihan elämään noin yleisestikin. Huomaamattaan tulee konmarittaneensa varmasti pienellä vaivalla oman elämänsäkin, kun haluaa epäilemättä tehdä mieluiten asioita, jotka tuovat iloa.



Kirja on nyt siis täällä meidän taloudessa luettu, mutta itse siivousprojekti on kesken. Käymme kotia läpi pienissä osioissa, jotta poistettavien pino ei kerääntyisi liian isoksi, vaan tavaraa poistuisi tasaiseen tahtiin. Tähän mennessä olemme kuitenkin karsineet jo epäilemättä kolmasosan tavaroistamme. Jotenkin kyllä tuntuu, että toinen konmaritus-kierros ei olisi pahitteeksi esimerkiksi vaatteiden kohdalla.

Oletko lukenut kirjan jo? Miten se vaikutti sinuun?

Voisit tykätä myös näistä

10 kommenttia

  1. Ompa kiva blogi! Luin itse Konmarin ekan kirjan ihan vähän aikaa sitten lomalla, kun kaveri oli innostunut siitä ja suositteli minulle. Innostuin jo pelkästään kuulemastani niin paljon, että käynnistin karsinta projektin, mutta kirjan luettuani silmäni avautuivat ihan uudella tavalla. Aloitin alusta vaatteista kirjan ohjeita noudattaen. Samalla rupesin marittamaan elämääni, ihan siinä sivussa, vähän vahingossa. Miten hyvältä tuntuukaan luopua painolasteista, niin konkreettisen tavaran kuin sitten muidenkin asioiden suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä vapauttavinta pitkään aikaan tämä. Luopuminen juuri noista painolasteista, ja samalla oppia tuntemaan itseään paremmin. :)

      Poista
  2. Kuulostaa todella ihanalta! Pitänee hankkia se kirja käsiin jostain. Olen lähdössä au-pairiksi joten joudun jokatapauksessa luopumaan lähes kaikesta tavarastani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin jänniä aikoja tiedossa! :) KonMari kannattaa kyllä ehdottomasti lukaista läpi! :)

      Poista
  3. Ihailen kyllä karsitun tavaran määrää! Itse vielä keräilen rohkeutta moiseen projektiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti löydät rohkeuden. :)

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus! Minulla on KonMari-projekti aivan loppusuoralla. Muistoesineet käytiin läpi puolison kanssa yhdessä parin edellisen päivän aikana. Se oli raskasta, mutta samalla opin itsestäni paljon. En usko, että lopetan "poistamista" tähän, sillä varmasti jatkossakin hoksaan kodistamme ei iloa tuottavia esineitä. Tulevaisuudessa luopuminen on kuitenkin helpompaa. Tavaroiden ja kodin jälkeen prosessi jatkuu nyt pään sisällä.

    //Kaisa J - Koti-ikävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tässä taitaa ollakin hedelmällisintä, että jää mieleen tuo prosessi, ja jatkossa kyseenalaistaa enemmän. :)

      Poista
  5. Kirjan olen lukenut jo kahdesti ja nyt aloitellut vaatteista. Totesin melkein heti, että en vaan kerralla pysty niistä luopumaan. Vaikka puolet on lähtenyt, on vieläkin liikaa! Tavoitteeni on nyt tasaisen pikkuhiljaa käydä koko kotini läpi. Kirjan lukemiskerrat on jo vaikuttaneet osotoskäyttäytymiseeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hyvä mennä omaan tahtiin mielestäni! En kannata itse kirjan orjallista noudattamista. Toisille voi sopia, suurelle osalle tuskin ei. Tärkeintä tässä mielestäni on se päänsisäinen prosessi, ja nimenomaan tuon ostokäyttäytymisen muokkautuminen! :)

      Poista

Instagram